keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Häämatka... Tai kaksi kiitos!

Meidän häät ajoittuvat toukokuuhun, se on meille molemmille melko kiireistä aikaa. Mikäs siis sen parempaa, kuin semisti stressiä aiheuttavien häiden päälle lähteä muutamaksi päiväksi viettämään aikaa ihan kaksistaan <3


Tuolle pikahäämatkalle ollaan varattu jo lennot ja hotelli Barcelonaan. Olemme käyneet siellä kerran aiemminkin ja koettiin se meille oikein sopivaksi kohteeksi irtiottoon. Hotelliksi valitsimme Hotel Sp Plaza Barcelonan, joka sijaitsee L'Hospitalet de Llobregat:n alueella. Barcelonassa on hyvä julkisen liikenteen verkosto, joten hotellin ei välttämättä tarvitse sijaita ihan vilkkaan Ramblan kyljessä. Hotelli oli hinnaltaa kohtuullinen ja sen huoneet näyttivät hyvin viihtyisiltä. Harkitsimme vähän aikaa Jacuzzi sviitin varaamista, mutta sitten pienet pihit sisimmissämme heräsi ja päädyimme ihan tavalliseen kahden hengen huoneeseen.






Ai vitsit, maistan jo suussani kaikki ne ihanat tapakset ja viinin.

Me tykätään matkustelusta ja naimisiin mennään toivottavasti vain kerran. Tämän takia teemme myös toisen häämatkan. Sen pohdintaan palailen myöhemmin, kun ajatukset meillä kohteesta selkenee :)

Onko muut parit suuntaamassa häämatkalle ja minne?

kuvat: Hotels.com

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen hotelli! Minä en hurahtanut Barcelonaan siellä käydessäni, vaikka kaunis kaupunki onkin. Tapakset ja viini kyllä saavat kaikki pisteet kotiin! :D nam! Tällainen pieni irtiotto häiden jälkeen kuulostaa kyllä tosi hyvältä ajatukselta, jos siihen kerta on mahdollisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä ne oli tosiaan ne tapakset ja viinit meilläkin silloin:D

      Poista
  2. Barcelona on ihana paikka! Mä alotan työt uudessa paikassa piakkoin ja mulle ei näin ollen kesälomaa ehdi ihan kauheasti kertyä ensi kesäksi. Pyysinkin ylimääräistä viikkoa lomaa häiden alle, niin saisin järjestelyt tehtyä.

    Häämatkakohde meillä on todennäköisesti Italia! Rakastetaan molemmat italialaista ruokaa ja viiniä ;)

    VastaaPoista