tiistai 16. elokuuta 2016

Harjoitushäämatka Barcelonassa Osa 1

Ehkä paras tapa päästä rentoutumaan häiden jälkeen oli lähteä harjoitushäämatkalle häiden jälkeisenä maanantaina. Suunnittelimme ensin sunnuntailähtöä, mutta tulimme sitten siihen tulokseen, että yksi huilipäivä tulee tarpeeseen.

Sunnuntai yönä pakkaillessa aloimme epäillä meidän varauksen matkatavaroiden määrää ja puolen yön jälkeen päätimme soittaa vielä norwegianille ja varmistaa olimmehan varmasti ostaneet yhden ruumaan menevän matkalaukun varauksemme yhteydessä. Meinasi laittaa naurattamaan, kun selvisi, että yhden matkalaukun sijaan meille oli varattu 4 ruumalaukku paikkaa, eli yhteensä matkatavaraa olisi voinut olla 80 kiloa +käsimatkatavarat. Emme tosiaan tiedä, mistä nuo ylimääräiset matkatavarat olivat varaukseemme ilmaantuneet, koska ainakaan emme olleet niistä maksaneet mitään.

Lentokentälle siirryimme noin puolitoistatuntia ennen lähtöä. Ruuhkaa ei ollut ollenkaan, joten ehdimme hyvin käydä fiilistelemässä reissua Cava lasillisten ääressä.


Barcelonassa hotellimme oli Hotel SB plaza Europa. Lähin metroasema oli Europa/Fira. Hotelli oli sijainniltaan mielestämme hieman syrjässä, koska metrolla liikkuessa suoraareittiä keskustaan ei löytynyt vaan vaihtaa piti aina. Emme lähteneet selvittämään bussiliikenteen reittejä, koska sijainti ei aiheuttanut meille liian suurta probleemaa vaan myöhäisimmät kotimatkat hoidettiin Taxilla. Hotelli oli melko uusi ja erittäin siisti sekä tyylikäs. Ainut miinus mielestäni oli sängyn peitto. Peittona toimi ruskea hieman ällöttävä viltti, joka oli vaan kääritty lakanan sisään. Joskus yöllä ällötti herätä siihen, että lakana oli liikkunut pois viltin ympäriltä ja ihoa vasten olikin karhea tunkkainen viltti.





Matkamme kesti yhteensä 5 päivää. Päivät olivat todella tuulisia, joten ranta tai uima-allas elämää emme kokeilleet. Päivät aloitettiin rauhallisella aamupalalla hotskulla ja sen jälkeen pitkälti kävellen ympäri Barcelonan katuja kiireettömästi, välillä pysähdyttiin viinille tai jädelle, syötiin tapaksia ja tekemään ostoksia, jos joku kiva liike tuli vastaan. Nautimme toistemme seurasta täysillä!



Työkaverini olivat järjestäneet meille hauskan "yllätys päiväretken". Ennakko-ohjeissa neuvottiin varaamaan muutama tunti aikaa klo 10-23 välillä. Isossa kirjekuoressa oli muutama pienempi numeroitu kirjekuori, joita sai avata sitä mukaan, kun selvittiin oikeisiin kohteisiin. Matkaan päätettiin lähteä keskiviikko-aamuna. Ensimmäisessä kuoressa neuvottiin siirtymään Drassanesin metroasemalle. Metroasemalla avattiin seuraava kuori, jossa oli osoite, sekä kartta seuraavaan kohteeseen. Kohde oli ihana Trópico kahvila, jota varten seuraavasta kuoresta löytyi kahvi/smoothie raha. Paikanpäällä ollessamme sain viestin, jossa vinkattiin maistamaan myös heidän pannukakkujaan, jotka olivat muuten taivaallisia! Rauhassa nautitun välipalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme kohti La Ramblaa. Ramblalla meidät ohjeistettiin ensin pienen markkinakadun alkuun, mutta seuraava kuori neuvoikin menemään kadun toiselle puolelle. Viimeisestä kuoresta löytyi pääsylippuraha Barcelona Erotic museumiin. Toki viestissä oli kerrottu myös muutama muu vinkki, jos poskia punottaa liikaa museossa käynti. Ajattelimme, että museoon ei tulisi koskaan muuten mentyä, joten nyt mennään. Pääsylipun hintaan kuului lasillinen cavaa, jotka nautimme kierrellessämme museota. Museo ei mielestämme ollut mitenkään erikoinen, mutta onpahan sekin nyt käyty katsomassa:)








Toinen suuri elämys sai O:n innostumaan kuin pikkupoika, mutta siitä lisää toisessa postauksessa:)

1 kommentti:

  1. Olipa ihana yllätys työkavereiltasi! :)

    Ps. Blogissani alkoi tänään juhla-alan ammattilaisia esittelevä juttusarja, joka ilmestyy aina torstaisin. :) http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/08/juhla-alan-ammattilaiset-kultaseppa.html

    VastaaPoista