sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Terveisiä paratiisista!

Olemme parhaillaan häämatkalla. Vietimme ensin viisi päivää Miamissa ja sen jälkeen siirryimme Aruballe. Täällä on kyllä ihmisen hyvä olla. Aurinkoa, virkistävä tuuli, turkoosi meri, hyvää ruokaa ja karibialaista letkeyttä. Nyt jatkamme jouten oloa. Kirjoittelen tarkempia kokemuksia kotiin palattuamme.



Ihanaa joulun aikaa!


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Harjoitus häämatka Barcelonassa osa 2

Näin marraskuun pakkasessa on ihana karata ajatuksissa hetkeksi takaisin toukokuun lopulle ja Barcelonan lämpöön.

Edellisessä Barcelona -postauksessa kerroin mm.majoituksestamme sekä yllätyksestä, jonka työkaverini olivat meille järjestäneet. Nyt ajattelin kertoa toisesta aktiviteetistä, joka tehtiin puhtaasti O:n toiveesta ja hänen tahdostaan.


Alkulomastamme näimme pieniä keltaisia autoja kulkevan letkassa pitkin Barcelonan katuja. O innostui noista miniautoista niin, että päätti selvittää mistä ne lähtevät ja miten sellaiselle reissulle pääsee. Itseäni lähinnä ahdisti ajatus Barcelonan liikenteen hidastamisesta letkassa. Ossi selvitti asiaa netistä ja saimme selville, että nuo kyseiset autot olivat Go car Tour -autoja ja niiden avulla pääsee kätevästi tutustumaan pakollisiin nähtävyyksiin vähän pidemmänkin matkan taaksi. Autoon mahtuu kaksi henkilöä ja sen navigaattoriin on piirretty muutama eri reitti, joita pitkin autolla ajetaan. Samalla auton kaiuttimista kuuluu kertomuksia nähtävyyksistä aina historiasta nykyaikaan. Kertoipa se välillä myös vitsejä ja otteita omasta rakkauselämästään.


Me valitsimme reitin, jossa pyörittiin Brcelonan keskustan alueen kautta Montjuic vuorelle kurkkaamaan olympiakylää sekä Montjuic vuoren linnaa. Auton pystyi välillä parkkeeraamaan ja jalkautumaan katselemaan maisemia tai piipahtamaan vaikka kahvilla. Meillä pari harhaan ajoa johti siihen, että emme ehtineet kovinkaan montaa kertaa pysöhtymään, mutta pari kertaa kuitenkin.

Mun mielestä ajelu oli ihan mielettömän pelottavaa ja hermoja raastavaa, koska kokoajan piti kytätä, että pysytäänkö reitillä ja kun harhauduttiin niin missä voi kääntyä yms. Lisäksi liikenteen seassa ajaminen tuollaisella pikkuisella vermeellä, joka kulku ehkä 40 km tunnissa oli aika horror! Mietin välillä, että näkevätköhän autoilijat edes meitä, kun oltiin niin matalalla. O taas oli ihan fiiliksissä ja osasi tässäkin asiassa olla todella paljon rauhallisempi kuin minä. Loppuviimein täytyy varmaan myöntää, että olihan se ihan kivaa ja erilaista. Homma sopi myös hyvin meidän ohjelmattomaan lomaamme, saatiin päivään jotain muutakin sisältöä kuin kävelyä ympäriinsä ja shoppailua.

Treffit kesäkuu: Minigolffia ja ruokaa

Annoin O:lle huomenlahjaksi treffit jokaiselle ensimmäisen avioliittovuotemme kuukaudelle. Käytännössä siis 12 kirjekuorta, josta löytyy treffikutsu. Muutamat treffit on jo vietetty ja ajattelin nyt alkaa kertoilemaan hieman niistä. Jokaisen treffi kutsun yhteyteen olen myös kirjoittanut yhden asian, jota O:ssa rakastan.

Kesäkuun treffeinä olisi ollut minigolffia ja ravintolaillallinen. Kävi kuitenkin niin, että jouduin kesäkuussa kolariin, josta johtuen treffipäivänä selkä ja niska olivat niin jumissa, että hyvä kun pystyi päätä kääntämään. Syömässä kuitenkin käytiin niinkin hienosti, kuin uudistetussa Albertinkadun ristorante Denniksessä.



Vaikka ravintola ei ollutkaan ehkä kaikista hohdokkain ja treffien toinen aktiviteetti peruuntui. Oli meillä tosi kivaa. Samalla olimme todella onnellisia, että saimme syödä illallisen yhdessä. Auto-onnettomuudessani olisi nimittäin ollut eväät pahempiinkin vaurioihin. Nyt onneksi selvittiin sillä, että auto lähti lunastukseen ja minä kärsin ajoittaisista niska-hartia-selkäkivuista. Kolarin jälkeen minusta on tullut myös aikamoinen "peruutuspeilikyttä", eli aina kun vauhti hieman hidastuu, on pakko tsekata huomaako takana ajava auto myös hidastaa.


Kolarin jälkeen olen myös yrittänyt muistaa sanoa jokapäivä aina johonkin lähtiessäni kuinka paljon rakastan, koska ikinä ei voi tietää mitä päivä tuo vielä tullessaan.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Häidemme kukat

Pari viikkoa on vierähtänyt kuin siivillä. Nyt istutaan kotona kynttilänvalossa ja katsotaan vierivieressä telkkaria ja ulkona sataa. Vaikka en muuten pidäkään syksystä, on ihanaa saada nauttia pimeistä illoista. Vielä odotan, että sade lakkaa ja saa nauttia vähän kirpeämmistä päivistä ja väriloistosta.

Väriloistosta tulee hyvä aasinsilta häidemme kukka-asioihin. Oikeastaan meidän häiden kukat eivät olleet edes supervärikkäitä vaan enemmänkin hieman pastellisia ja hempeitä sävyjä sisältäviä. Kaikki kukat tulivat juhlapaikaltamme Wanhasta Bäckbystä. Annoimme Selenalle muutaman mallikuvan ja hän toteutti kukat niiden mukaisesti. Tilauksemme piti sisällään morsiuskimpun, 5 viehettä, 2 rannekukkaa sekä pöytäkukat. Hintaa kukille tuli himpunverran yli 400€.





Tykkäsin kimpustani ihan mielettömän paljon. Se oli todella kaunis ja sisälsi juuri niitä kukkia ja värejä joita olin pyytänytkin. Tykkäsin kyllä muistakin kukista, mutta kimppu jäi jostain syystä kaikista parhaiten mieleen. Vieheet oli tilattu O:lle, bestmanille sekä meidän iseille ja O:n isäpuolelle. Rannekukat taas olivat kaasoilla.

Pöytäkukkina oli rykelmä erilaisissa purkeissa ja pulloissa olevia kukkasia. Kukista tunnistin ainakin Neilikan, Pionin, Ruusut sekä Eucalyptuksen. Kimpussani oli myös jotain muuta kukkaa, mutta en tarkalleen tiedä mitä se on.




Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen kukkiin Ne ovat näyttäneet kuvissa ihanille ja sopivat mainiosti alkukesän hempeisiin tunnelmiin.

(Ethän kopioi kuvia)

tiistai 16. elokuuta 2016

Harjoitushäämatka Barcelonassa Osa 1

Ehkä paras tapa päästä rentoutumaan häiden jälkeen oli lähteä harjoitushäämatkalle häiden jälkeisenä maanantaina. Suunnittelimme ensin sunnuntailähtöä, mutta tulimme sitten siihen tulokseen, että yksi huilipäivä tulee tarpeeseen.

Sunnuntai yönä pakkaillessa aloimme epäillä meidän varauksen matkatavaroiden määrää ja puolen yön jälkeen päätimme soittaa vielä norwegianille ja varmistaa olimmehan varmasti ostaneet yhden ruumaan menevän matkalaukun varauksemme yhteydessä. Meinasi laittaa naurattamaan, kun selvisi, että yhden matkalaukun sijaan meille oli varattu 4 ruumalaukku paikkaa, eli yhteensä matkatavaraa olisi voinut olla 80 kiloa +käsimatkatavarat. Emme tosiaan tiedä, mistä nuo ylimääräiset matkatavarat olivat varaukseemme ilmaantuneet, koska ainakaan emme olleet niistä maksaneet mitään.

Lentokentälle siirryimme noin puolitoistatuntia ennen lähtöä. Ruuhkaa ei ollut ollenkaan, joten ehdimme hyvin käydä fiilistelemässä reissua Cava lasillisten ääressä.


Barcelonassa hotellimme oli Hotel SB plaza Europa. Lähin metroasema oli Europa/Fira. Hotelli oli sijainniltaan mielestämme hieman syrjässä, koska metrolla liikkuessa suoraareittiä keskustaan ei löytynyt vaan vaihtaa piti aina. Emme lähteneet selvittämään bussiliikenteen reittejä, koska sijainti ei aiheuttanut meille liian suurta probleemaa vaan myöhäisimmät kotimatkat hoidettiin Taxilla. Hotelli oli melko uusi ja erittäin siisti sekä tyylikäs. Ainut miinus mielestäni oli sängyn peitto. Peittona toimi ruskea hieman ällöttävä viltti, joka oli vaan kääritty lakanan sisään. Joskus yöllä ällötti herätä siihen, että lakana oli liikkunut pois viltin ympäriltä ja ihoa vasten olikin karhea tunkkainen viltti.





Matkamme kesti yhteensä 5 päivää. Päivät olivat todella tuulisia, joten ranta tai uima-allas elämää emme kokeilleet. Päivät aloitettiin rauhallisella aamupalalla hotskulla ja sen jälkeen pitkälti kävellen ympäri Barcelonan katuja kiireettömästi, välillä pysähdyttiin viinille tai jädelle, syötiin tapaksia ja tekemään ostoksia, jos joku kiva liike tuli vastaan. Nautimme toistemme seurasta täysillä!



Työkaverini olivat järjestäneet meille hauskan "yllätys päiväretken". Ennakko-ohjeissa neuvottiin varaamaan muutama tunti aikaa klo 10-23 välillä. Isossa kirjekuoressa oli muutama pienempi numeroitu kirjekuori, joita sai avata sitä mukaan, kun selvittiin oikeisiin kohteisiin. Matkaan päätettiin lähteä keskiviikko-aamuna. Ensimmäisessä kuoressa neuvottiin siirtymään Drassanesin metroasemalle. Metroasemalla avattiin seuraava kuori, jossa oli osoite, sekä kartta seuraavaan kohteeseen. Kohde oli ihana Trópico kahvila, jota varten seuraavasta kuoresta löytyi kahvi/smoothie raha. Paikanpäällä ollessamme sain viestin, jossa vinkattiin maistamaan myös heidän pannukakkujaan, jotka olivat muuten taivaallisia! Rauhassa nautitun välipalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme kohti La Ramblaa. Ramblalla meidät ohjeistettiin ensin pienen markkinakadun alkuun, mutta seuraava kuori neuvoikin menemään kadun toiselle puolelle. Viimeisestä kuoresta löytyi pääsylippuraha Barcelona Erotic museumiin. Toki viestissä oli kerrottu myös muutama muu vinkki, jos poskia punottaa liikaa museossa käynti. Ajattelimme, että museoon ei tulisi koskaan muuten mentyä, joten nyt mennään. Pääsylipun hintaan kuului lasillinen cavaa, jotka nautimme kierrellessämme museota. Museo ei mielestämme ollut mitenkään erikoinen, mutta onpahan sekin nyt käyty katsomassa:)








Toinen suuri elämys sai O:n innostumaan kuin pikkupoika, mutta siitä lisää toisessa postauksessa:)

maanantai 15. elokuuta 2016

Vieraskirja muistona häistä

Nykyisin on olemassa mitä makeimpia ideoita vieraskirjaan. Me päätettiin toteuttaa vieraskirja kuva+tervehdyn muodossa. Vieraskirjapöydällä oli siis kirjan lisäksi polaroidkamera sekä helppo ohjeistus miten toimitaan sen kanssa. Kamera vuokrattiin Telefoto liikkeestä Liisankadulta. Kameran viikonloppuvuokra maksoi 30€ ja vuokra-aika oli perjantaista maanantaihin. Samasta liikkeestä ostettiin myös filmit kameraan.



Vieraskirja oli mielestäni hitti! En ainakaan ole tajunnut, että joku vieraistamme olisi jättänyt kuvan tai tervehdyksen laittamatta. Sen sijaan kirjan sivuja oli koristettu kuvien lisäksi kauniilla tervehdyksillä ja pienillä piirustuksilla. Tämä jätti meille hieman muutakin muistoksi häistämme ja vieraistamme kuin listan paikalla olleiden nimistä.


Millaisia vieraskirjoja muille pareille on tullut?

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Häätanssin pyörteissä

Aloitimme maaliskuussa häätanssin harjoitukset Tanssikoulu Elina Keskitalossa. Edellisenä iltana ennen ensimmäistä tanssituntia kuuntelimme pienen hermoromahduksen partaalla erilaisia valsseja ja muita mahdollisia kappaleita, joka voisi sopia häätanssiksemme. Pitkän pohdinnan jälkeen meikä taipui ja O:n ykkösvalinta Topi Sorsakosken versio kappaleesta Olet kaikki valikoitui häätanssiksemme.

Häätanssia harjoiteltiin yhteensä kolmen yksityistunnin verran. Kerrottakoot, että emme olleet tanssineet aiemmin kuin joitain hitaita nojailukappaleita yhdessä, joten liikkeelle lähdettiin ihan nollasta. Ensimmäisen tunnin jälkeen meillä oli varma olo, mutta samalla tiesimme että seuraavaan tuntiin on kuukausi aikaa. Toinen tunti meinasi mennä vähän penkin alle uusien askel kuvioiden opettelun takia, mutta kolmas ja viimeinen tunti meni mielettömän hyvin. Viimeisen tunnin jälkeen emme harjoitelleet tanssia kertaakaan ennen h-hetkeä.
 

Oikeastaan seuraava suuri jännitysaalto juhlassa tulikin, kun häätanssi alkoi lähentyä. Kävelimme Ossin kanssa estradille ja O antoi bändille merkin aloittaa soiton. Sitten lähti! Ennen kertosäkeistöä huomasin korkoni juuttuneen kiinni vannehameen vanteeseen. Yritin sanoa O:lle etten pysty pyörimään, mutta samalla hetkellä O ohjasi minut kohti pyörähdyksiä. Luojalle kiitos sain potkittua vanteen irti korosta ja en pannuttanut kesken tanssin. Vaikka meno oli ehkä hieman kankeata ja pari pikku virhettä tulikin, oli fiilis kuin voittajalla!



Bändinämme toiminut Millie Jean soitti häätanssimme jälkeen muutaman  valssin, jolloin myös juhlavieraat pääsivät korkkaamaan tanssilattian. Bändi soitti yhteensä 3 45 minuutin pituista settiä, joiden aikana kuultiin niin kotimaisia kuin ulkomaisia hittejä Michael Jacksonista, Adeleen ja Kaija Koohon. 





Kuuma ja upea kevätilta verotti hieman tanssahtelijoita tanssilattialta ulkotiloihin, mutta en usko bändin joutuneen soittamaan yhtään kappaletta tyhjälle salille. Jälkikäteen olemme kuulleet paljon kiitoksia ja kehuja bändistä. Täytyy todeta itsekin, että bändin valinta osui nappiin. Vaikka bändi yleensä tekee melkoisen loven budjettiin, on se jokaisen sentin arvoinen tunnelmanluojana ja juhlafiiliksen nostattajana. Eli jos joku vielä arpoo elävän musiikin hankkimista niin täältä iso peukku sille!